Yleistuki korvaa Kelan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen toukokuussa
Muutos ei vaikuta niihin työttömyyskassan jäseniin, jotka ovat oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan.
Kela maksaa 1.5.2026 alkaen yleistukea työttömälle työnhakijalle, jolla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joka on jo saanut enimmäisajan ansiopäivärahaa. Yleistuki on 800 euroa kuukaudessa eli samansuuruinen kuin käytöstä poistuvat peruspäiväraha ja työmarkkinatuki.
Jos yleistuen saajalla on myös palkkatuloja, yleistuki sovitetaan yhteen palkan kanssa samalla tavalla kuin nykyisin työttömyystuissa. Osa-aikatyöstä saadusta bruttopalkasta puolet vähennetään yleistuesta. Tämä tarkoittaa, että jos työtön saa palkkaa esimerkiksi 1 000 euroa kuukaudessa, yleistuen määrä pienenee 500 euroa.
Yleistukea saavia koskevat pääosin samat etuuden saamisen yleiset työvoimapoliittiset edellytykset, työllistymisen edistämiseen liittyvät palvelut ja työttömyysturvalain mukaiset seuraamukset kuin ansiopäivärahan saajia.
Lue lisää Kelan sivuilta!